Haku

Haku tähtää vieraiden ihmisten etsimiseen tuntemattomasta paikasta ilmavainun perusteella. Haussa koira etsii ilmaa nuuskien vieraan ihmisen eli ns. maalimiehen ohjaajan osoittamasta suunnasta ja ilmaisee löytönsä sitten esimerkiksi haukkumalla tai tuomalla ohjaajalle rullan. Haku-harrastuksessa on tarpeeksi pitkälle päästessä mahdollisuus päästä myös mukaan ihan oikeisiin pelastuspartioihin, jos koiralla ja ohjaajalla vain mielenkiinto ja rahkeet riittävät.

Yukin kanssa hakua on nyt harrastettu enemmän ja vähemmän aktiivisesti pari vuotta. Aluksi aloitimme harrastuksen sillä että Yukille tehtiin makkararinkiä. Siinä ihmiset asettuvat rinkiin ja kutsuvat koiraa luokse. Luokse tullessaan koira saa namin. Tämä parantaa koiran etsintämotivaatiota. Yukille tätä tehtiin myös siksi että sen mielestä metsässä paikoillaan kyyhöttävät ihmiset saattavat olla hieman pelottavia. Koska Yuki ei ole nameille perso tämä ei oikein ajanut asiaansa: Yuki oli kiinnostuneempi kannoista kuin nameista.

Varsinainen treenaus aloitettiin sillä että aluksi otettiin ns. pakenevia: maalimies lähti koiraa kutsuen juoksemaan metsään ja koira laskettiin sen perään. Kun koira tavoitti maalimiehen tämä palkkasi koiran ja toi sen nameja syöttäen takaisin lähettäjälle. Pikkuhiljaa treenejä vaikeutettiin siirtymällä puolipakeneviin, haamuihin ja lopulta täyspiiloihin.

Koira eteni hyvin aina täyspiiloihin saakka. Sitten tulikin täysi stoppi. Yhtäkkiä koira, joka tuli innoissaan hakumetsään ja osasi hakea ihmiset vainunsa avulla ei enää halunnutkaan hakea ihmisiä vaan keskittyi metsässä säntäilemään ympäriinsä ja merkkailemaan puita. Yritimme helpottaa piiloja ja muuttaa palkkaustapaa, mutta ongelma ei muuttunut miksikään: helppoja piiloja koira ei edes viitsinyt yrittää eikä mikään palkkaus ollut sen mielestä vaivan arvoista (vieraiden kanssa se ei leiki, sillä ei ole mitään lelua mitä se rakastaisi yli kaiken eikä mitään namia mitä se rakastaisi yli kaiken).

Pidimme taukoa treenaamisesta. Minulle ehdotettiin motivaation rakentamista uudelleen makkararingillä ja siirtymisellä takaisin pakeneviin. Kieltäydyin koska tiesin ettei Yukin motivaatio lisäänny makkararingillä (se kun kyllästyi siihen jo parin kokeilukerran jälkeen) ja koska uskoin ongelman palaavan heti kun palaamme täyspiiloihin.

Kokeneemman hakuihmisen avulla löysimme mahdollisen ratkaisun Yukin ongelmiin loppukesästä 2006 (kiitos Jessica!). Tulkitsimme että ongelmaan on kahtalainen syy: toisaalta Yuki osittain aristaa ja pelkää metsässä olevia vieraita ihmisiä eikä siksi halua mennä heidän luokseen ja toisaalta hieman vieraita kohtaan varautunut koira ei motivoidu maalimiehen kanssa työskentelystä. Vieras ihminen ei pysty tälle koiralle motivaatiota rakentamaan.

Uusi ajatus on että teemme Yukin kanssa tuulitreenejä niin kauan kunnes se reipastuu ja toisaalta ymmärtää esimerkiksi ilmavainun käytön (tosin jälkimmäisessä se on jo kiitettävä koira). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että maalimies menee tallaamattomaan metsään umpipiiloon (niin ettei häntä näe mistään suunnasta) ja minä vien koiraa tuulen alta piilopaikkaa kohden hitaasti siksakkia kävellen. Kun Yuki saa ilmavainun (nostaa kuonon taivasta kohden nuuskii ja näyttää siltä että sai vainun... vaikea selittää sanallisesti) annan sen näyttää tietä ja jos se haluaa niin lasken sen menemään omillaan (menen kuitenkin itse perässä). Tähän vainun ottamiseen yhdistämme sitten käskysanan. Kun Yuki löytää etsittävän maalimies antaa sille nameja mutta maalimiehen lisäksi minä palkkaan koiraa sekä nameillä että leikkimällä ja sanallisesti ylenpalttisesti kehumalla (maalimieskin voi kehua mutta minun kehuminen on tärkeämpää). Näin saan itse rakentaa Yukille sitä puuttuvaa motivaatiota ja samalla Yukin ei tarvitsekaan uskaltaa mennä yksin piilolle.

Muutaman tuulitreenin jälkeen on ollut ilo havaita että Yuki todella nauttii taas hakumetsään menosta. Se tekee innoissaan töitä ja yrittää nykyisin metsälenkeilläkin ottaa ilmavainua (jos vaikka löytyisi jotain). Lisäksi se on äärettömän iloinen onnistuessaan hakumetsässä.

Tällä hetkellä suurin hidaste on sopivien treenausaikojen löytäminen ja porukan osittainen rakoileminen.

Kevät talvella 2008 kävimme pitkästä aikaa Yukin kanssa hakutreeneissä. Koiran into oli uskomaton. Se oli jo kotona ratketa riemusta kun kerroin minne ollaan menossa ja poukkoilusta, "riemutanssista", volinasta ja pomppimisesta ei meinannut tulla loppua. Häntä heilui kuin viimeistä päivää ja puoli koiraa sen mukana. Otimme pari täyspiiloa samalla tuulitreeni ajatuksella kuin aiemmin. Pidin koiran pitkässä hihnassa ja kuljin itse sen mukana koska en voinut tietää kuinka se toimisi pitkän tauon jälkeen. Selvä vainun ottaminen ja suoraan piilolle, ei epäilyä, ei arkailua ja suunnaton innostus. Hyvä mieli, onnistuineista treeneistä niin ohjaajalla kuin koirallakin ja luulenpa että myös muulle porukalle oli hyvä nähdä kuinka koira toimii pitkänkin tauon jälkeen ja joskus jopa paremmin kuin ennen taukoa. 

Myös Savulle otettiin ekat treenit tuolloin. Pikainen tutustuminen ja namien syönti maalimiehiltä ja aivan erilainen aloitus kuin Yukille aikanaan. Savulle aloitimme suoraan tuulitreeneillä, jotta saisin itse alussa palkata sitä maalimiehen lisäksi ja jotta sille vahvistuisi alusta asti oikea etsintätapa eli ilmavainun käyttö. Allekirjoittaneen virheistä huolimatta (piilot olisi voinut valita vielä tarkemmin ja käyttää tuulta tehokkaammin) Savu otti kuin ottikin ihan selvän vainun jo ekalla treenikerralla ja usko siihen että se ymmärsi homman pointin on vahva. 

Toivottavasti näitä treenejä on jatkossa lisää :)

Psst: onko sinulla kuvia Yukin haku-treeneistä? Saisimmeko käyttää niitä kotisivuillamme?