Päiväkirja 2009

10.12.2009

Musta vähän tuntuu että se Tuuli tädin luokse muuttaminen vois olla tosi hyvä ajatus. Varsinkin jos emäntä ottais sen korvakoiran tänne asumaan. Tai sit me voitais muuttaa isännän kanssa jonnekin. Arvaatte varmaan että tää johtuu taas Savusta? Se tuli siis ensin vähän kerrassaan tosi paksuksi. Ja kun mä yritin ystävällisesti vihjailla sille että sen linjat on vähän repsahtaneet (tökin sitä kuonolla mahaan ja nisiin ja näytin sit omaa hoikkaa vatsaani) niin se vaan mulkoili mua tosi pahasti. No sit iskän synttäripäivän tienoilla meidän tyttöjengi päätti ettei ne nuku ollenkaan ja ne ei siis nukkuneet tosi pitkään aikaan. Ja ne ravas ulkona jatkuvasti. Mä ravasin ensin mukana mut sit mä en enää jaksanu. Sit Savu alkoi silleen kouristella tai jotain ja läähättää ja se ravas ees taas sisällä eikä suostunu rauhoittumaan sellaseen laatikkoon, jonka emäntä ja isäntä on rakentanu sille. Se kävi hakemassa mua ja isäntää ja oli tyytyväinen vasta kun me kaikki oltiin sen luona. Ja kohta siitä alkoi puskea ulos sellaisia rääpäleitä! Ne huusi ja se oli musta vähän pelottavaa mutta tosi mielenkiintosta. Niitä rääpäleitä tuli 5 ja kun ne kaikki oli syntyny niin Savu päätti yhtäkkiä raivostua mulle ja sit mun piti mennä pois sieltä huoneesta.

Seuraavina päivinä mä olisin tosi kovasti halunnu mennä katsomaan niitä ja kun yksi niistä huusi tosi paljon niin koitin aina käydä sanomassa emännälle ja isännälle että sillä on joku hätänä. Sit se vaan meni ihan veltoksi ja kylmäksi ja vaikka sille tehtiin mitä niin lopulta emäntä ja isäntä vei sen pois ja vaikka me Savun kanssa etsittiin mistä niin sitä ei löytyny enää. Savu on antanu mulle tehtäväksi vahtia kaikkea tosi kovasti nyt ettei loputkin pikkuiset katoa. Joten mä vahdin! Eilenkin räyhäsin yhdelle puukasalle tosi paljon kun ei se mun mielestä kuulunut siihen tien viereen. Ja sit postiautolle tietty kans. Ja jos joku kulkee meidän tiellä. Tai jostain kuuluu joku ääni. Emäntä aina komentaa mua mutta se nyt ei tajuakaan mistään mitään.

Nyt mä olen jo välillä saanut nähdä niitä pieniä. Ne on vähän pelottavia ja tuoksuu aika paljon sille että ne aikoo varmaan purra mua korvasta. Siksi mä juoksen karkuun heti jos ne avaa niiden suut. Jos ne nukkuu niin niille voi antaa ihan pieniä pusuja ja sit vähän nuuskia niitä. Mutta sillon ne saattaa herätä ja alkaa liikkua ja huutaa ja se on taas pelottavaa. Ne ei muuten osaa yhtään juosta. Mä kokeilin kun ne oli lattialla että juokseeko ne jos niihin koskee kuonolla, mutta ei ne juokse. Se on musta ihan tyhmää että Savu ei leiki nyt mun kanssa oikein ollenkaan kun se vaan on niiden pentujen kans (paitsi että se varastaa mun ruokaa välillä) ja kaikki muutkin vaan lässyttää niille. Vaikka mä olen ainoa koira jota tulis huomata täällä päin. Ja ainakin ihan yhtä söpö ellen söpömpi kuin ne pikkuriiviöt. Yritän nukkua nyt tosi paljon kun luulen että kun noi kasvaa isommiksi (ne tuntuu kasvavan koko ajan ja ne syö sitä ällöttävää lähmää mitä vuotaa Savun nisistä (mä maistoin, se on pahaa!) niin mä joudun taas vahtimaan niitä. Niin siinä aina käy. Jotkut muut raahaa kotiin jotain otuksia ja sit on mun homma vahtia ettei ne tee tuhmuuksia.

Joko nyt ymmärrätte miksi mä olen miettinyt Tuuli tädin luokse muuttamista?

22.11.2009

Savu veti pari päivää sitten laukkaa hiekkakuopilla. Se tahtoo vielä käydä lenkit ja tänään keskusteltiin lenkillä vakavasti siitä voidaanko metsään mennä pilkkopimeässä ilman taskulamppua vai ei. Savun mielestä voidaan ja meidän muiden mielestä ei. Me muut voitettiin äänienemmistöllä mutta mökötys oli kyllä melkoista kun käännyttiin pois metsästä. Masu häiritsee jonkin verran yöunia: viime yönä pennut veti sellaista rallia masussa että neiti ei saanut nukuttua (itki vaan hiljaa vieressä). Sänkyyn se kapuaa vaikka väkisin joten onnettomuuksien ehkäisemiseksi sillä on sängyn vieressä leveät ja tukevat portaat. Sisätiloissa masu vie välillä koiraa eli kun Savu kaahaa laukkaa makkarista keittiöön syömään niin se tahtoo mennä kulmissa nurin kun maha jatkaisi eteen päin ja jalat koittaa epätoivoisesti kääntää kulkusuuntaa ovien kohdalla... Meitä muita välillä ihmetyttää mammakoiran vauhti ja leikkikohtaukset vaikka toki ollaan iloisia että se on taas oma itsensä (oli paljon rauhallisempi välillä).

Korvakoira oli meillä hoidossa pari päivää. Se oli ihan ok. Söi kaikki ne ruuat joita me ei haluttu syödä ja leikki ja juoksi mun kans. Mä en ikinä uskaltais juosta niin kauas kun se juoksee, mutta kiva sen perässä on kaahata.

Korvakoiran lisäksi meillä kävi yksi Wäinö koira. Se on bedlington niin kuin mekin. Mutta se ei yhtään suostunut juoksemaan kun mä komensin sitä ja sisällä se komenteli mua. Ihan tyhmää. Onneksi korvakoira pisti sen ojennukseen (sen ei tarvinnu ku katsoa Wäinöä tiukasti niin se lakkasi komentelemasta ketään). Sillon mä olin ihan tyytyväinen että korvakoira on meidän laumaa ja tavallaan siis mun puolella. Nyt mä menen taas syömään. Mammakoirat syö miljoona kertaa päivässä ja mä vaadin saada kans ruokaa yhtä usein. Emäntä mutisee jotain siitä että mä en muka ole tiineenä, mutta ei se mua liikuta. Mä vaadin tasapuolista kohtelua tai muuten muutan Tuuli tädin luokse vaikka siellä onkin se korvaeläin.

6.11.2009

Se korvakoira näyttää tulleen jäädäkseen. Sitä mä pahaa pelkäsinkin (kuka vahtis tän lauman naisia ettei ne matkaile yksikseen kun aina tulee lisää koiria?). Mutta oikeastaan tarkemman tutkiskelun jälkeen se on ihan ok. Se nimittäin todellakin osaa juosta! Eikä sille ees tarvi huutaa että se juoksis. Nyt kun Savu ei enää halua tehdä paljon muuta kuin syödä ja nukkua mulla on vähän tylsää ja yksinäistä. Pessi koira kävi meillä kylässä ja me leikittiin sen kanssa ja mä olen juossut Madin kanssa ja itseasiassa pyöräily emännänkin kanssa menettelee paremman puutteessa.

Mä en tiedä mikä Savua vaivaa. Se tuntuu paisuvan masustaan ja haisee mun mielestä omituiselta. Sen nisät roikkuu eikä se enää ole kovinkaan linjakas ja hoikka. Mä olen koittanut tökkiä sen masua ja roikkuvia nisiä että se ymmärtäis alkaa pitää itsestään parempaa huolta, mutta ei se mitään tajua. Se ei myöskään ole viime päivinä oikein syönyt koirien ruokaa joten mäkään en ole uskaltanut syödä sitä. Se on varmasti myrkytettyä, jos se ei maistu Savulle.

Savu muuten ei enää oikein tee lenkilläkään muuta kuin hipsuttelee hitaasti meidän perässä. Metsässä se asettuu välillä makaamaan mättäälle ja välillä odottaa polulla käännyttäiskö kotiin tai kantaisko joku sen. Koska emännän mielestä sen olis kuitenkin hyvä vielä liikkua niin se otti sille sitten yhdelle lenkille mukaan sen vinkuvan pikkupirulelun. Sen perässä ja kanssa Savu jaksoikin jopa ottaa muutaman laukka-askeleen (normaalistihan se revittelee koko ajan). Mutta kun se leikki pikkupirulla niin että se tiputtaa sen välillä, poimii sit suuhun ja välillä työntelee sitä etutassuilla, niin pikkupiru tipahti sen metsäaukean vieressä laskevaan Kalimenojaan! Se on tosi vuolas oja, joka laskee mereen. Ulkona oli pakkasta pari astetta ja vesi sen mukaisesti kylmää. Savulla päällä kurapuku ja se sen iso masu. Ja arvatkaa mitä se teki? Unohti masunsa ja väsymyksen ja loikkasi veteen pikkupirun perässä. No arvatahan sen saattaa että emäntä sai paniikkikohtauksen ja loikkasi sen perässä siihen ojan reunalle. Ehti kuulemma vaan kelaamaan että kuinkahan syvä oja on ja ehtiiköhän heittää takin rannalle... Mäkin olin hyppäämässä jo sinne (pelastamaan meidän molempia hulluja uimarinaisia) kun Savu kaarsi rantaan pikkupiru suussa (se oli ainoa jolla ei ollut hätä). Emäntä kaappasi kiinni sen puvusta ja heivasi sen rannalle. Siinä hötäkässä emännällä meni kengät täyteen mudan sekaista vettä ja nyrjähti nilkka. Mutta eihän meidän seikkailu tietenkään vielä ollut ohi kun piti päästä kotiinkin! Aluksi emäntä meinasi että päästään nopeammin jos Savu kävelee itse. Mutta ei se kauaa kävellyt kun se vaan jämähti polulle tärisemään kylmissään. Emäntä pisti sen sitten puseron ja takin alle lämpimään ja kantoi sen polulta autotielle mistä isäntä kävi noukkimassa meidät autolla. Meidän tunnin metsälenkistä tuli sit yli 2h seikkailu, jonka tuloksena Savu säikähti (tärisi vielä kotonakin pesun jälkeen viltin sisällä vaikka oli jo pitkään ollut lämmin), emännän kaikki vaatteet oli mutaisia (takkikin sisäpuolelta), housut rikki ja nilkka nyrjähtänyt. Mutta kuulemma sillä ei ollut mitään väliä kun me kaikki oltiin kunnossa. Heti seuraavana päivänä Tuuli kävi ostamassa toisen pikkupirun niin että, jos eka pikkupiru tippuu vaikka kaivoon niin Savulle voi vinguttaa sitä toista ettei sen tarvi hypätä mihin tahansa sen lelun perässä.

Että sellaista tänne. Vieläkin ne yhdet muuten puhuu niistä pennuista. Hiukan pelottavaa, mutta jos Savu ei enää juokse eikä leiki mun kans niin ehkä joku tyttökoira voiskin muuttaa meille kaveriksi?

23.10.2009

Te ette usko mitä kaikkea täällä on tapahtunut. Mua onnisti lopultakin Savun kanssa ja monta kertaa. Aluksi vähän ujostutti kun emäntä idiootti ei tajunnut häipyä minnekään ja Savu vaan keikutteli takamustaan mun nenän edessä. Kauhean rankkaa se oli. Piti koko ajan liehitellä ja pysyä hereillä siltä varalta että tyttö herää ja on sopivalla mielellä. Ja öisin piti juoda litra vettä että ehtii merkkailla koko pihan ettei vaan joku toinen uros luule että tuo tyttö on vapaata riistaa. Ja sitten ihan yhtä äkkiä se taas alkoi hankalaksi eikä mikään määrä pullisteltuja lihaksi saanu sitä muuttamaan mieltään. Ärsyttävän ailahtalevainen narttu.

Se mikä tässä hieman ihmetyttää on se että Savun maha on alkanut kasvaa, se on tosi kipakka ruokakipponsa äärellä ja isäntä sekä emäntä puhuu nykyisin aika usein jostain pennuista. Isäntä on sitä mieltä että kolme koiraa on monta ja emäntä sitä mieltä ettei se nyt niin monta ole. Musta tuntuu että yksikin Savu-koira on aika monta. Saati sit jos niitä on useampia.

Mun hoitotäti oli tosi pitkään hukassa ja mä kuulin huhua että se on viety Rovaniemelle. Onneksi ne sit haki sen pois sieltä. Me käytiin katsomassa meidän entistä kotia ja mä hyväksyin siellä tehdyt muutokset. Hoitotäti asuu siellä nykyisin. Mutta kuten emännän pidemmän reissun aikana niin nytkin koiramäärä lisääntyi. Noita ei sitten auttais päästää mihinkään reissuun ilman jotain vahtia. Tuulilla on nyt joku korvakoira koeajalla. Se on siis niitä ihania vinttikoiria joita mä rakastan, mutta jotain mätää siinä on sillä kaikki aiemmat tollaset on olleet narttuja mutta toi kyllä haisee ihan urokselta. Lisäksi se on tehnyt jotain Savulle sillä kun mä ärähdin sille niin sain Savulta selkääni. Törkeää.

20.9.2009

Hei taas rakkaat lukijani! Emäntä ei nuku joten mä passitin sen kirjoittamaan tänne päivitystä meidän kuulumisiin. Me on tosiaan kotiuduttu ihan kivasti tänne uuteen kotiin ja muutama viikko sitten me keksittiin Savun kanssa että me päästään ulos siitä samasta pensasaidan aukosta mistä kissat pääsee sisälle meidän pihalle (kyllä: luitte oikein! täällä on ihan kauheasti vihollisia eli kissoja ja mikä pahinta... osa niistä on löydetty nukkumasta meidän mökistä!). Emäntä ja isäntä suunnittelee kuulemma jotain aidanrakennusprojektia sen takia. Mutta vielä ne ei ole aitaa rakentaneet joten me päästään tsekkaamaan kaikki tyypit jotka tunkee liian lähelle aitaa. Emännän läksytyksen kera toki, mutta tiedättehän sanonnan että on helpompaa saada anteeksi kuin saada lupa? Se on mun ja Savun motto. Savu muuten johtaa näitä hyökkäyksiä ja jos sen sotahuuto (ulvontaa+haukuntaa) olisi yhtään pienempi niin kuka tietää vaikka me päästäis käymään pois pihalta ihan kenenkään huomaamatta. Emäntä väittää että mä en ehkä ollenkaan haluais osallistua näihin retkiin kun viimeksikin se löysi mut ojan pohjalta (heti pensasaidan takaa) selältäni surkeana makoilemasta ja pyytelemästä anteeksi enkä mä etes haukkunut. Eikö olekin ovelaa? Sillä näin Savu saa koko ryöpytyksen näistä retkistä ja mä voin kuitenkin osallistua. Ja lisäksi Savu menee etunenässä niin että jos meidän joukot näyttää olevan häviöllä niin mä pääsen äkkiä perääntymään ennen kuin kukaan edes huomaa että mä osallistuin. On se vaan paljon turvallisempaa olla taustajoukoissa kun johtaa hyökkäystä. Ja sitäpaitsi musta se meidän piha on ihan kiva sekin.

Arvatkaapa mikä meidän kämpässä on parasta? Iso sänky on tietysti ihan kiva, mutta koska Savu vie ainakin yhden ihmisen verran tilaa niin mä nukun mieluummin lattialla. Koirahuonekin on ihan kiva (ja koirakaappi! jossa on hammasluita), mutta en tarkoita nyt sitäkään. Oikeasti kaikista kivointa on sauna. Edellisessä kämpässäkin oli, mutta siellä en viitsinyt saunoa paljoakaan. Mutta tässä uudessa saunassa on tosi hyvät löylyt ja mä saunon aina kun isäntäkin saunoo. Tai siis aina kun se ottaa mut mukaan. Se väittää että on rasittavaa kun rampataan ees taas ja että mun pitäis istua alalauteilla jos en jaksa löylyä. Mutta käyhän se itsekin vilvoittelemassa! Joten mä puhisen kylppärin oven takana, makoilen siinä, huokailen ja näytän surkealta kunnes pääsen saunaan. Sitten vaan pujahdetaan saunan oven alta, hypitään lauteet ylös ja seisotaan tai istutaan isännän kanssa ylälauteilla. Sitten isäntä heittää löylyä ja mä menen ulos ja aukaisen oven. Isäntä pistää oven kiinni ja mä pujahdan alakautta sisälle, kapuan lauteet ylös ja sitten isäntä heittää taas löylyä... Se on kauhean hauskaa! Ja mulla tulee hirveän paha mieli jos en saa saunoa. Suihkuun en suostu kyllä menemään, mutta mä juon paljon vettä ja käyn ulkokeinussa isännän kanssa vilvoittelemassa isännän vilvoitteluvuorolla.

Meidän agilityharrastus on nyt taas tauolla. Katsotaan koska se jatkuu. Maastojuoksuissa on käyty aina kun on vaan päästy ja nykyisin me päästään sinne samoille hiekkakuopille juoksemaan muulloinkin. Se on aika hienoa. Me mennään sinne isännän uudella autolla joka on muuten hyvä mutta ne pakottaa meidät matkustamaan häkissä takakontissa. Voitteko kuvitella! Mä en ymmärrä miksei me saada olla penkillä. Mutta kun tarpeeksi kauan kieltäydyn menemästä itse häkkiin (ja menen päättäväisesti kohti ovea) niin kai ne joskus tajuaa. Uudella autolla käytiin muuten radallakin ja mä juoksin koko matkan! Se oli sellainen nurmikkorata ja emäntä meinasi että sinne (ja sinne toisellekin radalle) pitää mennä jatkossa ehdottomasti useammin kun se kerran meni niin hyvin. Seuraavat maastojuoksut on kai parin viikon päästä, mutta arvatkaapa kuka ei pääse sinne? Savu! Hähhää! Se aloitti juoksut nyt joten se saa potea kotona vaivojaan ja mä pääsen juoksemaan. Ainoa huoli tässä on se että mä jouduin käymään eläinlääkärissä silmäpeilauksessa Savun juoksujen takia (eikö kuulostakin oudolta?) ja emäntä ja isäntä höpisee jostain pennuista joita on tulossa. Musta siinä on pelottavaa se että ne puhuu a) monikosta b) Savun pennuista. Mutta toisaalta onhan ne höpisseet niistä jo aika kauan ja tällä kertaa mua kiinnostaa enemmän se että ilmeisesti mä saan kuin saankin olla kotona näiden juoksujen ajan... ja kuka tietää kuinka mua vielä onnistaakaan kun saa liehitellä neitiä tarpeeksi! Taidankin mennä saman tien näyttämään sille mun vatsalihaksia joita mä olen taas treenannut...

10.8.2009

Ei ole totta että on mennyt koko kesä kirjoittamatta! Savu kävi luonnetesteissä ja jokunen kohta testissä yllätti joten ehkä ihan hyväkin että se kävi siellä (me ei olis ikinä arvattu sitä varautuneeksi tai ettei sillä oikeastaan ole taistelutahtoa), ehkä me opittiin siitä jotain? Emäntä on kipuillut koko kesän ja se on istumisrajoitteinen tälläkin hetkellä (istuminen pitää jakaa pieniin palasiin pitkin päivää) ja sillä on edelleen se gradu kesken. Luulen että se on jonkinlainen tauti sillä se tuntuu aiheuttavan unettomia öitä ja ahdistusta. Edes pusu- tai riehumisterapia ei ole saanut sitä helpottamaan.

Mitäs muuta me on sitten kesällä tehty... Savu kävi niissä terveystarkastuksissa: muuten kaikki ok, paitsi kyynärät tuli ykkösinä takaisin. Pitkän pohdinnan ja konsultaatioiden jälkeen pentue on kuitenkin päätetty tehdä, sillä erolla että jos mun silmät on ok, niin musta tulee isä. Ei kuulemma haittais vaikka pennut peris pari toimivaa aivosolua mun puolelta (vitsi vitsi, mutta olen mä nopeampi oppimaan asioita kuin neiti).

Me muutettiin ja mä olen auttanut remontissa ja asennustöissä. Olen varmasti maailman paras asennus- ja autoilukoira. Mikään ei ole ihanampaa kuin tehdä iskän kanssa poikien juttuja (no paitsi ehkä Doris). Uudet lenkkeilymaastot on tsekattu (ja eksynyt emäntä ohjattu kotiin pariinkin otteeseen). Tykkään erityisesti metsässä olevasta niitystä jossa voi revittää täysillä. Savu tykkää siitä myös, sekä uimapaikoista. Täällä on nimittäin semmoinen iso ja pelottava vesipaikka, jota emäntä kutsuu mereksi. Eilen emäntä kävi siellä uimassa (ja Savu kans haki lelua) vaikka siellä oli kauhea myräkkä. Mä odottelin rannalla kunnes emäntä oli tosi kaukana ja sitten mun oli pakko lähteä pelastamaan se. Vähänkö se oli musta ylpeä kun uin kaikkien niiden hirmu isojen aaltojen läpi, tuulesta ja turkin kastumisesta välittämättä ja hain sen rantaan. Ainoa ongelma siinä oli ettei se oppinu mitään vaan oli kohta siellä taas. Mä keikuin sit koko loppuajan isolla kivellä ja kävin aina välillä uimassa kierroksen että hain emäntää lähemmäs rantaan. Joku 30m päässä oleminen on vielä ok. Mutta kun se menee 50m päähän niin mulla tulee hätä. Savu ei älyä hätäillä mutta tuli sekin mun mukaan hakemaan emäntää (taisi luulla että se on joku leikki). Emäntä tuntui selittävän isännälle että se ei tajua mitä mä kuvittelen voivani tehdä hukkuville, mutta se johtuu vaan siitä että se ei tajua (isäntä meinasi että repisin varmaan hampailla). Pakkohan mun oli se pelastaa. Samalla emäntä huomasi että mä heilutan häntää kaikille ohikulkijoille jos emäntä on uimassa ja en mene häiriköimään niitä, mutta kun emäntä nousi uimasta niin mäpä haukuin niille samoille ihmisille. Ihan vaan tiedoksi niille että se on mun emäntä ja kukaan ei saa koskea siihen ilman mun lupaa. Sitten emäntä sanoi mua hölmöksi koiraksi ja me mentiin kotiin. Isäntä on reissussa niin kaikki on mun vastuulla ja se ei muuten ole mikään ihan pikkujuttu. Emäntää pitää autella (auttaa sitä nousemaan ylös) ja mun pitää taas vahtia vaikka normaalisti annan sen Savun tehtäväksi. Ja lisäksi mä yritän pitää huolta että emäntä nukkuu oikeaan aikaan. Kyllä olis hyvä jos joku vois vähän auttaa mua tässä, mutta Savu ei tajua tämmöisistä isojen koirien touhuista mitään. Se vaan hölmöilee ja leikkii ja riehuu ja on tyytyväinen niin kauan kun se saa liikuntaa, leikkimistä ja ruokaa.

Agilityssä mä olen ollut koko kesän Tuulin agilitykoirana ja meillä on mennyt ihan kivasti. Emäntä ja Savutiuskin on edistyneet mutta vaikka niiden piti mennä kisaamaan niin ei ne ainakaan vielä ole menneet. Syynä siihen on se että emännän selän takia treenejä on jäänyt välistä eikä keppejä ole ehditty treenata niin kuin olis pitäny. Saa nähdä ehtiikö Savu startata ennen talvea ja pentuja.

Sen voisin vielä todeta tähän loppuun että mä sain synttärilahjaksi käynnin fysioterapeutilla ja siellä löytyi mun masulihaksista oikein kunnon jumitus. Emäntä on nyt sitten hieronut mua ja huomannut että kun vatsalihakset ei oo jumissa niin mulla on paljon hauskempaa ja murisen ja haukun vähemmän. Jatkossa se koittaa siis pitää mut hierottuna jos se vaikka auttais oloa. Mä en tykkää siitä hieronnasta sillon kun olen jumissa, mutta kyllä se välillä on ihan kivaa ja lopuksi saa aina jonkun herkun joten kyllä se menettelee.

Nyt me mennään katsastamaan näkyykö meidän niityllä mitään jännää ja sit onkin ruoka-aika. Palataan taas!

12.5.2009

Hei rakkaan lukijani. Anteeksi kovasti etten ole kirjoittanut pitkiin aikoihin mutta täällä on sellainen hulabaloo että heikompia hirvittää. Savulla oli juoksut ja juoksuväli oli tällä kertaa 6,5kk ja juoksut kestivät huomattavasti lyhyemmän ajan kuin aiemmin (neiti vuosi 2,5 viikkoa ja lakkasi oireilemasta mitenkään 3 viikon kohdalla, aiemmin vuotoa on kestänyt 4 viikkoa). Pentukyselijöille tiedoksi että neiti viedään luonnetestiin (jos mitään katastrofaalista ei tapahdu) 23. tai 24.5. (ps: tarvittais videokuvaaja paikalle! vapaaehtoisia?) Tänne tulee tietysti tulokset heti kun ne saadaan ja saa niitä kysyä puhelimitsekin. Odotukset ovat suuret ;) Lisäksi neidille on varattu terveystutkimus aika 11.6. jonka jälkeen sitten saadaan tiedot silmistä, polvista, lonkista, kyynäristä, selästä ja DNA:sta. Jos siis mitään muutosta ei tule. Epävirallisestihan tytöltä on katsottu jo silmät, polvet ja DNA eli yllätyksiä ei pitäisi olla. (Syyt epävirallisuuteen saa allekirjoittaneelta jos ne mietityttävät). Näillä näkymin tyttö tullaan astuttamaan seuraavasta juoksusta. Pentuvarauksia on jo, eli jos olet kiinnostunut niin nyt on oikea hetki ottaa yhteyttä :) Minä haluan tietysti, että kaikki pennut menevät omiin koteihinsa. Kun mietin kuinka kamalan rasittavaa oli vahtia Savua ja leikkiä sen kanssa päivin ja öin niin ajatuskin Savun pennuista saa mut huokailemaan ja kääntämään kylkeä sängyssä. En kertakaikkiaan tajua kuinka emäntä ja isäntä ovat voineet unohtaa millainen riiviö se oli pentuna. Aiemmin elättelin toiveita että Tuuli täti vois ehkä pelastaa mut (kun se aina hoitaa mua juoksujenkin ajan) mutta sille on kuulemma tulossa joku whippet! Että en tiedä sitten pääseekö sinnekään enää tai onko se ainakaan yhtään sen rentouttavampaa. Tosin se hippetti on kuulemma tyttö... 

Mitäs muuta: täällä on kevät! Se tarkoittaa että ulkona on kaikkia kivoja tuoksuja ja metsä on erilainen kuin talvella. Ihanaa. Tosin vähemmän ihanaa on että emäntä on siirtynyt sen valvotaan öisin moodiin mikä tarkoittaa sitä että kohta se taas raahaa meitä lenkille öisinkin. Mä en oo päässy agilitreeneihin pitkiin aikoihin kun emäntä aloitti uuden työn (1.4.) ja lisäksi meillä molemmilla kipuilee selkä. Voi kuulemma olla ettei mun kannata treenata talvisin. Ja kesällä olen kuulemma Tuulin treenikoira. Maastojuoksuissa käytiin Hailuodossa ja kivaa oli. Iskä kuvasi äidin kameralla kun se on opetellut käyttämään sitä! Kiva juttu! Mulla meni viehe hukkaan kun mut oli just trimmattu edellisenä päivänä mutta onneksi emäntä sit juoksi mun kanssa etsimään sitä. Tassuvieheelläkin on leikitty ajoittain. 

Emäntä on siis ollut uudessa työpaikassa ja nyt se kuulemma aloittaa kohta taas vanhassa työpaikassa (ota siitä sit selvää). Lisäksi emäntä ja isäntä on tehneet jotain outoa kun ne kävi ravintolassa ystävänpäivänä: ne meni kihloihin (tästä ei saanu kertoo viimeksi kun ne yritti pitää matalaa profiilia mutta eihän se onnistunu). Nyt ne on viettäneet jotain kihlajaisia isännän sukulaisten kera ja katselleet hääpaikkaa ja on ne puhuneet jotain muutostakin. Mä en tykkää tällaisesta kun musta asiat sais olla niin ku ne on ennenkin olleet. Viime muutossa nimittäin isäntä meni hukkaan tosi pitkäksi aikaa kun emäntä unohti pakata sen mukaan. Se oli sillon, kun mä olin pentu. Ja jos se nyt hukkaa isännän uudestaan ja mä jään yksin niin siellä on sit lisäksi Savun pennutkin! Pelastautukoon ken voi! Emäntä kirjoittaa edelleen sitä jotain minkä nimi on gradu ja miettii niin, että sen otsa on ihan kurtussa. Lisäksi se on kirjoittanut ainakin sata miljuunaa työhakemusta ensi syksyä varten ja hakenut siis ihan kaikkialle. Saa nähdä mikä soppa tästäkin vielä syntyy. Nytkin sen pitäis kirjottaa sitä, mutta mä pakotin sen kirjottaan tän ettei mun lukijat joudu aina vaan lukeen samoja juttuja uudestaan.

Mut nyt me mennään käymään pihalla rappaamassa sitä ja sit emäntä kuulemma palaa ruotuun! Eli heippa tältä erää!

20.3.2009

Savun juoksujen piti alkaa kuukausi sitten, mutta ne eivät ole alkaneet vieläkään. Savu on kyllä tummunut, se merkkailee, nuuskuttelee ja haisee ihanalta mutta ei juokse. Toisaalta ihan hyvä koska mä olen alkanut aavistella että luultavasti joudun taas hoitoon kunhan sen juoksut alkaa...

Me on treenattu emännän kanssa agilityä, mutta emännän mielestä meillä on ongelmia. Mulla on välillä lihakset jumissa niin että se ei uskalla viedä mua treeneihin ja silloin kun me ollaan siellä niin mä en jaksa totella kaikkia käskyjä ja välillä mua ei myöskään huvita juosta kovin lujaa. Yhdellä treenikerralla kävi niin että kun mä tulin ulos pussista niin emäntä olikin siinä yhtäkkiä muhun päin kääntyneenä. Se oli musta tosi pelottavaa. Mä lopetin heti juoksemisen ja aloin mielistellä (nuolin suupieliä, kiemurtelin ja katselin pois päin) ja sen jälkeen emäntä toisti saman ja seurasi mua treeneissä parina viikkona vähän tarkemmin. Nyt se on päätelly että mä paineistun ja että se on tehny mun kanssa jotakin väärin. Pääsen kuulemma kesällä kokeilemaan toisen ohjaajan kanssa että onnistuisko yhteistyö sen kans paremmin. 

Savun kanssa emäntä on treeneistä ihan innoissaan (mä arvasin että se vekara pilaa koko agilityjutun!). Me kaikki kolme käytiin epävirallisissa kisoissakin. Päädyttiin Savun kanssa melkein samoille pistesijoille mutta ihan eri syistä. Mun kohdalla syy oli se että mä juoksin muutaman hypyn ali (emäntä epäilee lihasjumia) ja liikuin aikas hitaasti, että kaikki ehtis paremmin nähdä mut. Savu taas oli liian vauhdikas ja eikä kuunnellu emäntää vaan viiletti A-esteelle (kahdesti vai kolmesti ilman lupaa?) ja suoritti ainakin yhden ylimääräisen hypynkin. Vastoin kaikkia oletuksia emännälläkin oli loppujen lopuksi ihan hauskaa koska se porukka siellä oli niin mukavaa. Mennään kuulemma uudestaankin.

Maastojuoksuissa käytiin viime lauantaina. Emännän pikkusisko oli mukana ja siellä oli paikalla vaan me ja niitä kamalan isoja harmaita koiria, jotka pitäis mun mielestä kieltää lailla (laittoman isoja) ja jotka on Savun mielestä aivan ihania (se luulee olevansa yhtä iso). Mä juoksin hienosti ja tapoin vieheen lopuksi ja yllättäen Savukin juoksi (melkein) yhtä hienosti. Tosin siellä reunoilla se on kyllä säälittävä kun odotetaan omaa vuoroa tai on jo ehditty käydä oma vuoro: kun mä räyhään muilla ja pyrin vieheen luokse kaikin keinoin niin Savu pyrkii kanssa sinne vieheen luokse mutta se Itkee kun ei pääse. Eihän nyt kukaan itseään kunnioittava koira itke julkisella paikalla? 

Maastojuoksut oli siis lauantaina ja ne oli samalla osa Savun synttäreiden viettoa. Se on jo kaksi vuotta. Me syötiin molemmat Savun synttärikakkua (sydänpateeta ja kissanruokaa kerroksittain ja nakkikoristeet) ja Savu avasi paketin, josta se sai kelluvan kumilelun. Se on kuulemma kesän uimareissuja varten mutta kyllä me jo käytettiin sitä vetoleluna. 

Savun synttärilelun lisäksi me saatiin eilen uusi lelu, jonka emäntä ja isäntä askarteli yhdessä.  Se on tassuviehe, joka koostuu maahan laitettavasta metalliosasta, pitkästä joustavasta narusta (10m) ja työrukkasista joita voi retuuttaa. Käytiin eilen koittamassa sitä vähäsen ja tänään sit sellasessa paremmassa paikassa johon se mahtu kokonaan. Sen lelun ajatus on se että se kiinnitetään toisesta päästä maahan ja vedetään sit pitkäksi (rukkasista) ja sit lasketaan se irti jollon se jousto vetää sen äkkiä takaisin kiinnityspisteeseen. Eli se on oikeastaan niinku viehe eli pupu. Siinä vaiheessa kun ne hanskat menee lujaa pois päin niin me juostaan niiden perään ja saadaan siinä treeniä ja sit kun me saadaan se kiinni niin me tapetaan se ja juostaan sen kanssa pois päin kunnes se taas karkaa ja me taas juostaan sen perään. Noin niin kuin periaatteessa. Mutta aika monesti meistä oli kivempaa tapella siitä keskenämme ja repiä sitä siellä mihin se pysähty. Sillä konstilla emäntäkin saa reeniä kun se hakee sen ja laskee sen yhä uudestaan irti. Ihan kauhean hauska se on (Savu itki taas) ja me oltiin aika väsyneitä sen jahtaamisen jälkeen. Jos joku muu tekee samanlaisen niin emäntä käskee muistuttaa että sitä pitää alkaa käyttää vähitellen, ei saa käyttää liian usein ja että pitää tehdä alku- ja loppuverryttelyt. Ihan vaan ettei tuu jumituksia.

Mutta nyt mä meen syömään (ohrapuuroa, jossa on sianihra, naudanmahaa, öljyä, kananmunaa, merilevää, valkosipulia ja kalsiumjauhetta) ja sit nukkumaan. Nähdään taas harrastustouhuissa!

8.2.2009

Ensimmäinen merkintä tälle vuodelle vaikka on jo helmikuu! 

Viime kerran jälkeen me on vietetty uutta vuotta yhdessä isännän kavereiden kanssa (oli kivaa! Me saatiin ihmisten herkkuja ja rapsuttajia oli tosi monta ja yksi niistä antoi nuolla sen naamaa niin paljon kun ikinä halusi!). Onneksi me ei pelätä raketteja! Tosi monta koiraa oli taas hukassa uuden vuoden jälkeen ja ulkona on siihen aikaan vuodesta niin kylmääkin olla eksysissä. Toivottavasti kaikki ovat löytäneet jo kotiin. Juhlimisen jälkeen me palattiin kotiin ja Savun silmätkin on jo ok. 

Uuden vuoden jälkeen päivät alkoivat pidetä ja me on päästy jo monta kertaa nauttimaan lenkkeilystä valoisan aikaan. Se tarkoittaa yleensä kahta asiaa: vapaana juoksemista ja sitä että emäntä tähtäilee meitä kameralla. Tänne se on kasannut tän vuoden puolella otettuja kuvia. Niistä saakin aika hyvän kuvan siitä mitä me on tehty viime aikoina. Järven jäälle uskallettiin mennä kun emäntä näki siellä pilkkijöiden, hiihtäjien ja moottorikelkkailijoiden lisäksi auton jälkiä. Pilkkireikien kohdalla siihen tosin iskee joku hysteerisyyskohtaus ja se alkaa komennella meitä. Vaikka me vähän vaan nuuskittais sitä tai kokeiltais tassulla niin heti alkaa komennus. Niin kuin mä vapaaehtoisesti menisin veteen tai ees mahtuisin sen kokoisesta reiästä mihinkään. 

Kertaalleen se on pakottanut meidät vetokoiriksi kun se itse oli suksilla. Emäntä väittää, että Savu on siinä(kin) parempi koska se vetää. Mä taas sanoisin, että Savu on siinä(kin) tyhmempi, koska mulla on kotona paljon enemmän energiaa leikkiä ja puuhastaa kun en väsytä itseäni vetämällä vaan pistän muut vetämään mua.  Sama juttu tässä parina viime päivänä kun pakkasta on ollut reilummin ja lunta on satanut kymmeniä senttejä... Emäntä vei toissapäivänä meidät järven jäälle (viimaa, lunta), eilen oltiin metsässä (viimaa, lunta) ja tänään hiekkakuopilla (viimaa, lunta). Mitä tekee Savu? Hepuloi itsensä korkuisessa hangessa raivaten tietä ja emäntä perässä. Mä fiksumpana koirana olen säästäny energiaa ja liikkunut emäntää mulkoillen vaan käskystä. Ja hitaasti jotta kaikille tulis selväksi ettei tällaisialla keleillä kannata tehdä muuta kuin nukkua sisällä ja ehkä syödä herkkuja.

No, mutta se ulkoiluista.  Ulkoilun lisäksi me on päästy taas agilityyn. Me on Savun kanssa molemmat koekäytetty Haukut palvelua ja kirjoitettu sinne päiväkirjajuttuja myös joten mä lainaan tähän sekä oman että Savun agilitymerkinnät. Ensin oma:

"Hahaa! Ekat agitreenit kesän jälkeen. Voitteko kuvitella että emäntä ja ne muut tyypit ei varmaan koskaan ennen olleet nähneet kuinka renkaan alta voi ryömiä vaikka se olis minikorkeudessa. Kyllä sieltä maksikoirakin mahtuu kun hengittää vaan ensin kaikki ilmat ulos! Lisäksi mä tulin puomilta alas (x2) ja kolmannella kerralla käännyin ympäri ja istahdin tulosuuntaan keskelle sitä viistoa osaa ja annoin emännälle tassua. Oli muuten hyvän näköisiä ilmeitä! Suosittelen muillekin agikoirille!"

Ja sitten Savu:

"Mulla oli eilen agilitytreenit. Ja siellä oli maailman hauskinta! En millään meinannut pystyä keskittymään. Tärisin hännänpäästä kuonokarvoihin asti kun piti odottaa että pääsee tekemään töitä. Ja tein pieniä syöksyjä hihnassa. Emäntä väitti aavistelleensa pahaa jo ennen kuin oli meidän vuoro... ei siellä mitään pahaa tapahtunut! Mä olin nopeampi kuin kukaan koskaan. Juoksin tuulispäänä, hypin, menin putkeen ja kiipesin A:n. Emäntä sanoi että se oli niin kuin olis pallosalamaa ohjannut. En ymmärrä mitä se sillä tarkoittaa. Kukaan muu tuskin on tajunnut edes että jos on tarpeeksi vauhtia ja vakaa askel niin sen putkenkin päällä voi juosta ja saada sieltä lisää vauhtia. Korvat vaan taakse ja häntä koipien väliin ja menoksi. Pakko sen oli olla oikein koska kaikki kentän reunoilla oli tosi iloisen näköisiä. Ne nauroi ja melkein taputtikin. Mun oli vaan pakko saada mennä niitä esteitä. Ja emäntä on NIIN hidas. Ei se ehdi mun mukaan. Enkä mä pystyny pidätteleen. En tällä kertaa"

Noista voi sit jokainen ihan itse päätellä kuka oli taas viisaampi ja järjesti emännälle aivopulmia ilman että omaa energiaa kuluu liikaa ja kuka vaan kohelsi päättömästi menemään... 

Mutta nyt täytyy mennä. Savu on taas alkanu tuoksua aika hyvältä... Täytyy tarkkailla sitä, jos huomaisin sen juoksut ennen emäntää!