Yhteys:

yuki_inu @ hotmail.com

Sekalaista puuhaa


Lisäksi Yukin kanssa treenataan muun muassa BH-kokeeseen. BH-koe on eräänlainen koirien käyttäytymiskoe, joka testaa koiran käyttäytymistä eri häiriötekijöiden läsnä ollessa. BH-kokeessa koiran tulee esimerkiksi istua ja mennä makuulle vauhdista, sekä seurata ohjaajaa valppaasti kävelyosuuksissa.

Treenaaminen ei ole ollut mitenkään säännöllistä, sillä treenaajana ei toimi emäntä vaan tämän sisko.(joka keksii aina sitä, tätä ja tuota tekemistä ja treenaaminen jää vähemmälle.) Tärkeimpänä asiana treeneissä on pidetty mielekkyyden ylläpitoa, ei niinkään hiki otsalla liikkeiden hienosäätöä. Liikkeet hioutuvat ajan kanssa esityskelpoisiksi.

"Kierrä" eli luoksetulossa ohjaajan takaa kiertäminen vasemmalle sivulle, on Yukin lempiliike BH:ssa. Se sujuu jo moitteetta. Yuki osaa myös jo suhteellisen hyvin istua vauhdista ja luoksetulokin onnistuu lähes poikkeuksetta. Makuuasennot ovat välistä mitä eriskummallisimpia, mutta eiköhän sekin hioudu matkan varrella. (Emme kyllä tiedä rokotettaisiinko "sammakko-asennosta" kokeessa)

Yukia treenatessa on erittäin tärkeä muistaa, että se on hyvin älykäs ja kyllästyy liiasta toistamisesta, siksi treeneistä pyritäänkin tekemään aina hieman erilaiset eikä liikkeitä jäädä kerralla hiomaan valmiiksi. On myös hyvä muistaa, että Yuki on terrieri, eikä sitä välttämättä aina huvita, jolloin ohjaajan on turha repiä pelihousujaan. Pääsääntöisesti treenit luonnistuvat hyvin ja tuottavat nautintoa niin ohjaajalle kuin koirallekin.

Joskus vielä tähtäämme kohti BH-koetta avoimin ja luottavaisin mielin. Milloin - se jää nähtäväksi.

 

Päivitystä 2008: Siskon innostus treenata BH-kokeeseen on jossain määrin hiipunut viime aikoina. Eli asia junnaa paikallaan.